Haluan kertoa teille pitkästä ja kivisestä laihdutusmatkasta, jonka olemme 10-vuotiaan kissaneitimme Sissin kanssa kulkeneet - Tai no tarkemmin sanottuna Sissihän se on kulkenut, minä olen tyytyväisenä kasvatellut omaa takapuoltani sipseillä, suklaalla ja pizzalla Sissin kärvistellessä nälkäisenä vieressä...

Sissin lihominen alkoi kolme-neljä vuotta sitten, kun muutimme Kajaanista Tampereelle, josta ei noin vain lähdettykään viikonlopuksi mökille juoksentelemaan, ja keski-ikäkin alkoi painaa päälle. Myös ulkona käyminen valjaissa oli haastavaa, koska asuimme niin lähellä keskustaa ja kerrostalomme ympärillä ei ollut yhtään nurmikkoa, jossa kissa olisi viihtynyt. Käytimme Sissiä olosuhteiden pakosta naapuritalon pihalla, jossa oli pikku pläntti nurmea ja pari pusikkoa, jossa jököttää ja vaania ohikulkijoita. Sekin ulkoilu lopulta loppui siihen, kun kyseisen talon setä oli vakaasti sitä mieltä, että olemme tuoneet Sissin Hänen pihalleen vartavasten tallomaan nurmikkoa ja kuseksimaan ympäriinsä. Eipä siinä ollut vastaan sanomista, kun ei edes asuttu siinä talossa. Ulkoilu jäi kokonaan, ja Sissin ainoaksi liikuntamuodoksi jäi löntystely välillä kiikkutuoli-ruokakuppi-hiekkalaatikko-kiikkutuoli. Mahan alla roikkuvat "tyhjät taskut" saivat pikkuhiljaa täytettä, ja Sissin jölkytellessä ruokakupille mahanaluspussukat heiluivat iloisesti puolelta toiselle. Sissi lihoi, ja vieraiden ensimmäinen kommentti oli aina "oho, ompas teillä vähän lihava kissa!". Myös Sissin hengitys alkoi pitää ihmeellistä ääntä, varsinkin sen maatessa kyljellään, kaula "läjässä". Olin ostanut Sissille kalliita light-ruokia ja ihmettelin, miksi se ei laihdu. Samaan aikaan syötin sille sillointällöin herkkunappeja, kermaa ja milloin mitäkin makupaloja, enkä juurikaan säännöstellyt ruokaa. Jälkeenpäin ajatellen koko touhu oli typerää ja ajattelematonta.

Sissi vaikutti masentuneelta. Se nukkui lähes vuorokauden ympäriinsä eikä kiinnostunut mistään. Ei edes ikkunasta huvittanut katsella maailman menoa - mitä mielenkiintoa on katsoa, kun kovaääniset bussit ja autot vilistävät tiellä taukoamatta, yötäpäivää. Missä olivat linnut, oravat ja tuulessa heiluvat puiden oksat!

Joulukuussa 2009 aloin laittamaan merkille Sissin lievää takajalan ontumista. Ajattelin, että ehkä se on satuttanut sen hypätessä jostain ja se menee itsestään ohi. Sen juuri ja juuri silmällä havaitsi, ei se voinut kovin vakavaa olla. Kun ontuminen oli jatkunut pari viikkoa, varasin ajan eläinlääkärille. Viimeistään silloin silmämme aukesivat todellisuudelle: Sissillä todettiin paha nivelrikko oikeassa lonkassa! Kipu säteili lonkasta jalkaan ja selkärankaan, ja ties kuinka kauan sitä oli jo jatkunut. Uutinen oli järkytys, koska nivelrikko on ja pysyy. Parantaa sitä ei voinut, ainoastaan pysäyttää sen eteneminen ja pitää kipu kurissa lääkkeillä. Kotihoidoksi määrättiin alkuun suun kautta annettavia särkylääkkeitä ja ravintolisiä, ja mikä oli kaikkein tärkeintä, Sissin oli laihduttava!  Ylipainoisena nivelrikko pahenisi väistämättä. Saimme laihdutukseen tarkoitettua kissanruokaa, jota ei saanut kuin eläinlääkäristä. Vuorokausiannos oli tiukka ja siinä oli pysyttävä, kunnes tavoitepaino saavutettaisiin. Minkäänlaista lipsumista ei saanut tapahtua! Periaatteessa pienikokoisen Sissin paino oli tuolloin 6kg, ja tavoitteeksi määrättiin 5kg. Pari viikkoa annoimme Sissille suuret määrät lääkkeitä, jonka aikana kipu hellitti huomattavasti. Tämän jälkeen määrättiin vielä neljän viikottain annettavan kipulääke-piikin sarja, jonka vaikutus kestäisi puoli vuotta. Koska menin Sissin kanssa joulunviettoon Kajaaniin, jouduin piikittämään Sissiä itse. Pelkäsin toimenpidettä kamalasti, mutta kaikki piikitykset menivät oikein hyvin ja Sissi hädintuskin huomasi koko touhua. Piikkiä ei työnnetty lihakseen, vaan niskassa olevan nahan alle, jota Sissillä riitti vaikka muille jakaa! Alue on kissoilla ilmeisesti lähes tunnoton, siitähän emokissatkin poikasiaan kantelee. Niveliä vahvistavaa ravintolisää suositeltiin Sissille koko loppuelämäksi, ja tottakai päätettiin sitä myös antaa. Annos on yksi kapseli päivässä (alkuun kaksi), ja parhaiten sen saa annettua, kun sen sekoittaa veteen ja työntää ruutalla suuhun.

Sissin toipuminen oli silminnähtävää. Se virkistyi ja alkoi liikkua kuin kissanpentu, eikä vain maannut koko päivää masentuneena paikallaan. Tiukan ja hermoja raastavan dieetin ansiosta painokin alkoi pudota. Todella hitaasti, mutta varmasti. Kissojen laihdutus ei ole mikään helppo homma, jonka vuoksi paino olisikin hyvä pitää kurissa koko kissan elämän ajan. Yksi kilogramma painonpudotusta ei vaikuttanut isolta haasteelta, mutta siihen todella saa varata roppakaupalla kärsivällisyytta, aikaa ja ennenkaikkea päättäväisyyttä. Kissa ei ymmärrä, miksi se ei yhtäkkiä saakaan ruokaa niin paljon kuin ennen, ja nälkä on koko ajan kova. Myös vanha tapa syödä aina kun ei ollut muuta tekemistä, oli tallella. On raastavaa katsoa vierestä kun kissa istuu ruokakupin vieressä tunnista toiseen ja katsoo anelevasti silmiin.

Meille kaikille sattui helmikuussa varsinainen onnenpotku, ja saimme uuden asunnon rauhalliselta ja syrjäiseltä asuinalueelta, jossa riittää puistoja ja puita, lintuja ja oravia! Sissillä riittää ihmettelemistä, kun ikkunasta näkyy nyt eläimiä ja kasveja, ja ulkoilukin on nyt ihan eri luokkaa kuin ennen. Sissi on utelias ja rohkea, eikä tyydy enää kököttämään paikallaan!

Nivelrikon toteamisesta on nyt nelisen kuukautta, ja painoa on tippunut puoli kiloa. Määrä kuulostaa pieneltä, mutta tuon kokoisella eläimellä ero on suuri. Kaiken sen epämääräisen massan alta alkaa vihdoin paljastua kissamaisia muotoja, ja Sissi näyttää jo sirolta ja hienolta neidiltä. Vieraidenkin kommentit ovat viimeaikoina olleet "Oho, Sissihän on laihtunut!". Toki tuota nahkaa riittää, eikä se varmaan mahan alta mihinkään katoa, mutta taskut tyhjenevät taas, se on pääasia! Ja se, että kipu on poissa ja suunta oikea. Vielä on puoli kiloa laihdutusta edessä, mutta tätä menoa kesän loppuun mennessä tavoitepaino on saavutettu! Varsinkin, kun nyt pystyy kivulta liikkumaan ja ulkoilukin on mahdollista. Sissin hengityskin on taas normaalia, läskiä on siis hävinnyt myös kaulan alueelta.

Halusin kertoa tarinamme, koska toivon, että kissan lihavuutta ei otettaisi vitsinä. "Onhan Karvinenkin lihava!", "Pitäähän se kissan vähän pulska olla!". Kissan lihoessa kasvaa riski saada monia tauteja ja vaivoja, joista kissa tulee kärsimään, ja jotka pahimmillaan vievät sen hengen. Näitä ovat esim. diabetes, astma ja nivelrikko, sekä tietenkin yleinen tukala ja vetämätön olo. Kissan laihduttaminen on pitkä ja kärsivällisyyttä vaativa urakka, ja olisi paljon helpompi pitää silmällä kissan painoa silloin, kun se vielä on normaalipainoinen. Varoitusten lisäksi halusin myös tuoda toivoa siitä, että vaikka kissa olisi päässyt sairaalloisen lihavaksi ja saanut jo erilaisia vaivoja, aina on mahdollista korjata virheet ja tehdä muutos parempaan! Silloin voivat paremmin niin kissa kuin sinäkin. Laadukkaat light-ruuat ovat hyviä silloin, kun halutaan pitää paino kurissa, mutta varsinaisia laihdutusruokia saa vain eläinlääkäriltä, ja muutenkin kannattaa lääkärillä varmistua, ettei esim. tuo nivelrikko ole päässyt jo iskemään.

Ei muuta kuin tsemppiä kissojenne laihduksen kanssa! Ja onnittelut, jos olette saaneet pidettyä sisäkissanne kuosissaan

 

Tässä Sissi vuosi sitten mökkireissulla, kun lihaa oli vielä reilusti luiden ympärillä

 

Ja tässä viimeviikkoinen kuva ulkoilureissulta uuden asunnon pihalla

Ja pari muuta kuvaa tältä päivältä (no eihän se Sissi mikään laiheliini vieläkään ole, mutta esim. kasvonpiirteet ovat sirommat nykyään)